Kramsunkatu 5, Jyväskylä.
Aika: 13:30-15:00. Hinta: 80 € / kaikki neljä, 25 € / yksi.

Helmi-maaliskuussa SADE ry tuottaa Kramsun Sunnuntaijamien yhteydessä Kramsun Sunnuntaijamien yhteydessä house-musiikin ja tanssilajin workshop-kokonaisuuden. Sessioilla päästään sukeltamaan musiikin historian kautta lajin kehitykseen ja housen kerroksellisuuteen. Tunneilla on huomioitu eri taitotasot ja oma tanssijuus. Voit valita kaikki neljä sessaria tai tulla vain osaan, jotka kiinnostaa. Ohjauksesta vastaavat Johanna Hurme (Hi7eHi7e) ja Matti Pulkkinen (MW)

Johannan ja Matin ohjauksessa pääsee tutkimaan omaa tanssillisuutta housen sielukkuuden ja tekniikan kautta. House on syntynyt Chicagossa ja New Yorkissa uudenlaisen musiikin (70-luvun lopussa ja 80-luvulla konemusiikin tullessa klubeille ja nuorten suosioon) yhdistäessä eri tanssitaustoista tulevat nuoret yhteen saman katon alle pitämään hauskaa. Housessa yhdistyy tanssin ilo, vapaus ja yhteisöllisyys, joka ei myöskään näitä tunneilta puutu. Voit tulla ensimmäistä kertaa kokeilemaan tanssimista tai jo pitkään tanssia harrastaneena. Inspiroidutaan yhdessä!

Hi7eHi7e

Johanna Hurme eksyi ensimmäisen kerran housen maailmaan yli kaksivuosikymmentä sitten kiertäessään varastohallibileitä ja klubeja ympäri Suomea. Tanssitunnit hän aloitti aikuisiällä Joensuussa ja ensimmäiset houselajin tekniikka-kosketukset ovat Malmivaaran Veeran tunneilta. Tämän jälkeen hän on kiertänyt Suomessa ja ulkomailla tapahtumissa tutustuen lisää tämän lajin maailmaan.

Katutanssilajeja hän on kokeillut laidasta laitaan. Hän rakastui lajien takana olevaan sosiaaliseen kulttuuriin ja yhteisöllisyyteen, sekä lajien kautta pääsevään itseilmaisuun. Vuosien myötä hän mieltyi syvemmin rumpujen rytmiikkaan ja keskittyi houseen sekä afrikkalaiseen tanssiin ja hänet voikin bongata paikallisessa Sisi Majitu -ryhmässä ja perheessä. Omaan House-tyyliinsä hän yhdistää asioita niin afrosta, breakistä kuin hip hopistakin ja välillä myös kansantanssin puolelta.

MW

Matti ”MW” Pulkkinen tulee esittelemään dj-työtä sessareilla ja soittamaan pääsääntöisesti musiikit jokaisella kerralla. Tämän lisäksi 3.3. päästään tutustumaan Matin ohjauksessa lattiatekniikkaan. Matti on opettanut breikkaamista yli kymmenen vuoden ajan Suomessa sekä Ruotsissa. Matti on breikannut yli 20 vuoden ajan sekä opiskellen breikkaamista lukuisilta opettajilta.

– – –

Missä: Kramsu Aika: 13:30-15:00 Hinta: 80€ /kaikki neljä 25€/yksi

Liput: https://holvi.com/shop/jrCQpz/

18.2.2024 Rythm and Groove session (Hi7eHi7e) DJ MW

25.2.2024 Foundation steps session (Hi7eHi7e) DJ MW

3.3.2024 Floorwork session (MW) DJ HI7EHI7E

10.3.2024 Social Dancing session (Hi7eHi7e) Dj MW

Sessareilla noudatamme turvallisemman tilan periaatteita. Jos koet tai havaitset häirintää tai epäasiallista käytöstä tulethan juttelemaan siitä ohjaajan kanssa. Voit myös laittaa asiasta sähköpostia johanna.hurme@sadefinland.com