Yläkulttuuri ry järjesti Jyväskylän ensimmäinen butoh-festivaalin 27.–29.8.2021 Villa Ranassa. Ennakkoklubi oli Mäkitorpalla 12.8. Festivaali kokosi yhteen Suomessa asuvia butoh-opettajia ja -tanssijoita tarjoten oivan tilaisuuden tutustua lajin rikkauteen ja muihin siitä innottuneisiin. Ohjelmaan sisältyi muun muassa liikkeellisiä ja tanssillisia työpajoja ja esityksiä sekä yhteistä illanviettoa. Tarkemman ohjelman löydät täältä. Taltioituja tunnelmia löydät täältä.
Villa Rana ja Mäkitorppa tarjosivat antoisan ympäristön tanssifestivaalille; tapahtuma oli lähes loppuunmyyty.
BUTOH’STA
Butoh (butō, buto) on 1950-luvun lopun Japanissa syntynyt nykytanssin ja tanssiteatterin muoto, jonka yhtenä pyrkimyksenä oli synnyttää uudenlaista liikettä ja tanssi-ilmaisua. Sen perinteet ovat yhä vahvasti sidoksissa japanilaiseen kulttuuriin, josta esimerkiksi osa liikkeen tuottamisen menetelmistä on peräisin. Butoh ei kuitenkaan rajoitu perinteiseen japanilaisiin tanssiteatteriperinteisiin tai länsimaisiin tanssiestetiikkaan: Kabuki- ja Nō-teatterin lisäksi innoitusta voi ammentaa vaikkapa fyysisestä teatterista, surrealismista ja dadaismista sekä buddhalaisuudesta ja shamanismista. Butoh on mullistanut käsityksen siitä, mitä tanssi voi olla. Se on universaali muoto, jonka kautta pääsee tutkimusmatkalle omaan sisäiseen maisemaan, liikekieleen ja tanssiin.
Jyväskylä Butoh Festival 2021
On 27.–29.8.2021 Yläkulttuuri ry organized the first butoh festival in Villa Rana. The Festival PreClub was in Mäkitorppa 12.8. The festival offered a great opportunity to meet butoh teachers, dancers and enthusiastics from all around Finland. The programme consisted of dance and movement workshops, performances and social evenings. The whole programme is available here. Some captured moments are available here.
Villa Rana and Mäkitorppa created a fruitful environment for a dance festival; the event was nearly sold out.
ABOUT BUTOH
Butoh (butō, buto) is a contemporary dance and dance theatre form born in the end of 1950’s Japan. One of its original aims was to create fresh movement material and dance expression. Nowadays its traditions are still deeply rooted in Japanese culture; for example some of butoh’s movement methods originate from it. Yet butoh is not solely limited to Japanese dance traditions or contemporary Western aesthetics of dance. Amongst Kabuki and Nō Theatre a butohist may well draw inspiration from physical theatre, surrealism and dadaism or Buddhism and shamanism. Butoh has significantly changed the conception of dance. It is a universal form which offers an opportunity to explore one’s own inner landscape and ways to move and dance.